Millenium kisaraportti

Meilahden Kymmenes Milleniumi pelattiin aurinkoisessa ja kirkkaassa säässä. Pakkasta oli kymmenen astetta mutta lumesta ei ollut tietoakaan. Osallistujia oli tullut Helsingin, Espoon ja Vantaan lisäksi ainakin Nummelan seudulta, Turusta ja Nurmijärveltä. Kilpailu keräsi yhteensä 55 osallistujaa joista 3 oli alle 18 vuotiaita. 

Pakkasta oli ajoittain niin paljon, että ohuet tuloskortit jäätyivät kiinni toisiinsa.

 

Harjakorkeudessa oleva uusi klubitalo Meilahden Liikuntakeskus toimi ensimmäistä kertaa kokoontumispaikkana. Muilta osin mentiin perinteisissä merkeissä. Milleniumissa pelattiin pidennetty viitonen, jota on oikeutetusti kutsuttu Suomen mahtavimmaksi väyläksi. 

Pidennetyllä viitosella otti Birdien ainoana pelaajana Harri Hynönen Rajamäeltä. Kuutosella sitä vastoin nähtiin erittäin harvinainen ja jopa merkittävien kisojen tiettävästi ensimmäinen Hole-in-One koskaan Matterhornilla. Sen heitti Risto Lehtinen, Team Hiposta Espoosta.

 

Milleniumin voitto meni ensimmäistä kertaa Nummelan seudulle. Ne Meilahden sunnuntaipelaajat, jotka ovat käyneet Nummelanharjulla tietävät sen aivan loistavaksi hiekkaharjulla sijaitsevaksi uudehkoksi frisbeeradaksi Espoosta länteenpäin. Nummelalaisen sijoittuminen arvostetussa Milleniumissa kultamitalille tullaan varmasti selittämään osaksi Nummelanharjun radan ominaisuuksilla. Näitä ominaisuuksia ovat esim. suuret korkeuserot ja taitoa sekä tarkkuutta vaativat lähestymisheitot.

 

Arttu Sikanen NFS:stä vei kultamitalin yhden pisteen erolla hopealle tulleeseen Turun Kalle Savoseen. Kolmanneksi tuli TT:n Petri Behm Helsingistä tiukan ratkaisupelin jälkeen. Karvalakkisarjan sääntöjen mukaisesti sija kolme ratkaistiin pelaamalla, ei siis CTP:llä. Neljäs oli Miko Fyhr ja viides Kari Vesala, joka ansaitsi sijoituksensa CTP:llä. Kaiken kaikkiaan voi sanoa että arvosijoista oli erittäin kova taistelu. Kuitenkaan mikään arvosija ei tule Milleniumissa sattumalta. Taito, tarkkuus ja henkinen kantti ratkaisevat aina viime kädessä.

 

Tuskin koskaan on minkään frisbeekilpailun finaaliin päässyt yhdeksää pelaajaa. Nyt sekin nähtiin, koska 96:ssa pisteessä olivat kahden kierroksen jälkeen tasan harvinaisesti 5 pelaajaa: Kari Vesala TT, Matti Piipponen TT, Nils Isomarkku Team Hippo, Tomi Nieminen Klaukkalasta sekä Turun Jussi Knuutila.

 

Onnea voittajille ja kiitos kaikille osallistujille ja katsojille  !

 


No images